MIhin se työaika kuluu?

Välillä havahtuu ihmettelemään, että mihin työaika kuluu. Mitä minä sorvin ääressä teen ja minkälainen sorvi se sitten onkaan.
Varsinkin esimiestyössä harvemmin näkee kättensä jälkeä, joten ehkä se on aiheellinen kysymys. Siltäkin kantilta, että ainakin minä haluan ja minun pitäisi tietää, mihin oma aikani ja alaisteni aika menee.

Viikko 20.

Maanantai 13.5. 

Klo 8-9

Aamulla Nöykkiöön. Yksi poissaioloilmoitus, tsekkaan vaatiiko työvuorojärjestelykä, ei vaadi. 

Meillä oli lauantaina Nöykkiöpäivä ja olimme saaneet lainaan Ympäristökeskukselta sähköpyörän. Asiat menivät sitten niin, että minä päädyin hakemaan pyörää perjantainana ja maanantaina he tuleva hakemaan sen. Ehkä hieman tarkemmalla tapahtumasuunnittelulla asia olisi mennyt toisella tavalla, mutta hoituuhan tämä.
Luovutan pyörän takaisin ja juttelen ympäristökeskuksen kaverin kanssa ja vahvistan näin kontaktia heidän suuntaansa. 

Hyppään fillariin ja poljen Palvelutorille Isoon Omenaan. Matka sähköpyörällä vie n. 15 min.

Klo 9-12

Lasten- ja nuorten (osastojen/tiimien/palveluiden) esimiesten palaveri. 

Koen tämän erittäin tärkeänä ja näitä olisi saanut olla heti kun siirryin näiden asioiden äärelle.

Fillarilla Soukkaan. Matka vie 15 min. Soukassa lounas.

Klo 

12-15

Sähköpostia. Keskustelua porukoiden kanssa. 

Lauantaina ollut levottomuuksia Pikku-Kikessä (lasten- ja nuorten tila), joka vaatii ehkä jatkotoimia. Tsekkaan kamerasta mitä on tapahtunut. Kamaraa pitäisi säätää näyttämään tilaa paremmin. Pistän to-do listalle. Microsoftin To-do sovellus on itselleni ehdottoman tärkeä apuväline irtonaisten lankojen hallinnassa.

Saan briiffauksen mitä torstai-iltana (kun pidimme kehipäivän) on tapahtunut. Nuorten kanssa levottomuuksia, huonoa käytöstä ja kiusaamista. 

Pitäisi tehdä pieniä hankintoja, keskustelua aiheesta. 

Olen läsnä ja aika menee keskustellessa. Hyvä niin.

Hyppään fillariin  ja poljen Pikkulaivaan (8 min.) ja tsekkaan miten kameratallentimien paikan. Alunperin meidän piti saada pilvitallennus, mikä olisi ollut todella hyvä, koska tilat ovat todella ahtaat. Mutta emme saa. Venkslaan tietokoneelle paremman paikan (rikon reippaasti turvallisuusmääräyksiä kiipeilemällä jakkaralla) koska johdot roikkuvat sillä tavalla, että koneen voi nykäistä vahingossa alas.

Lopetan tänään aikaisemmin. 

Tiistai 14.5.

Aloitan taas Nöykkiöstä, koska täytyy tulostaa muutama paperi arkistoon. 

Klo 8-10 Aloitan tarkistamalla To-Do appsista mitä päivälle olisi tarjolla. Eilen osa hommista on jäänyt hoitamatta. sähköpostin tsekkaus.
Soitto poissaolosta. Tsekkaan vaatiiko järjestelyjä. Ei vaadi.

Tuntilista palkkikseen. Valitettavasti käytämmä mielestäni työvuorosuunnittelussa purkkaratkaisua, joka sallii melko helposti virheet, joten tarkistan listan ennen lähettämistä. Kuten yleensä, muutama virhe löytyy.

Pikkulaivan sähköpostissa jotain häikkää, täytyy varmistaa toimiiko.

5 min tauko. Pitäisi tajuta pitää useammin taukoja. 

Klo 10-12

Tarkistan Reg@web leimaukset, olisi pitänyt tehdä edellisellä viikolla, mutta en ehtinyt.

Hyppään fillariin ja ajan Soukkaan (12 min). Matkalla tulee soitto poissaolosta, illa yksi poissa. Vaatii säätämistä.
Lounas ja jeesaan teamsjutussa ohimennen.

Klo 12-16
Käy ilmi, että ei tarvitse säätää vuoroja.
Yritän kirjautua granlund manageriin, mutta ei onnistu, asia jää roikkumaan.
Kommentointia poruikoiden kysymyksiin. Klo 13-14 nuorten palaveri ja sen jälkeen juoksevia asioita.

Keskiviikko 15.5.
Erilainan päivä. Olemme koko Espoon kaupunginkirjaston henkilökunta Linnamäellä.

Torstai 15.5.
klo 8-12
Jo perinteinen kaupunginjohtajan Esimiesareena Dipolissa. Ensimmäisen kerran sisältö ja aiheet ovat oikeasti mielenkiintoisia, pääpaino verkostojohtamisessa. Mutta järjestelyt ovat huonot: koko aika pitää seisoa. Osa porukasta näyttää todellakin kärsivän.

Klo 12-13.
Hyppään fillariin ja lähden ajamaan kohti Soukkaa. Olen Tapiolassa kun saan soiton, että valvontakameroiden asentaja on paikalla. Ei ole tullut mitään ilmoitusta siitä, että joku tulisi tsekkaamaan tilanteen, koska olen pitkään ihmetellyt minne ne kamerat ovat kadonneet.
Tapiolasta Soukkaan fillarilla 25 min. Käyn läpi kameratilannetta asentajana kanssa. Siinä menee aika jonka olin ajatellut lounasajaksi.

Klo 13-15
Työpistekokous ja yksi sivari lopettaa. En ole ehtinyt valmistautua kokoukseen enkä syödä, koska tuo kameratyyppi tuli yllättäen.

Klo 15-16 sähköposti.

Perjantai 16.5.
Klo 8-12
Aloitan aamun Pikkulaivassa.  Kulkulätkän kanssa ongelmia, ei toimi. Pieniä huomioita tilasta, miksei meillä ole terassi? Koska kauppakeskuksen ohjeistuksesta voi lukea, että se olisi kielletty, mutta muillakin toimijoilla on ulkona asioita, niinpä mekin päätämme laittaa pari tuolia ja pöydän ulos. Sähköpostia ja sitä kautta tullutta vuorojen säätämistä.
Saan soiton, että Soukassa tarvittaisiin juuri aloittaneelle avaimet. Hyppään fillariin ja menen Soukkaan (7 min.).
Keskustelen porukoiden kanssa ja käyn syömässä Espoon keskuksessa.

Klo 12-15.30
Lanun kokous. Olen toista kertaa lasten ja nuorten hyvinvointia käsittelevässä kokouksessa. Edellinen kokous ei mielestäni ollut hyvä, tämä on.

Pikaisesti muutama posti ja sitten viikonlopun viettoon.

Miksi minä kirjoitan tätä?

Aloitin blogin pitämisen melkein 10 vuotta sitten, taisin silloin suorittaa JET-tutkintoa, ja halusin kirjata ylös mietteitäni.  Kun vuonna 2013 siirryin Tapiolasta Leppävaaran alueelle, oman tekemisen tarkkailu oli minulle tärkeää. Ehkä oppisin jotakin. Sellon kirjastoon siirtymistä voi pitää oman esimiehisyyden kehittymisen kannalta ensiarvoisen tärkeänä askeleena.

Tapiola oli tuttu ja turvallinen, siitä oli tullut liiankin kodinkaltainen tila. Se ei oikeastaan vaatinut minulta mitään. Selloon siirtymisen aikoihin kirjastoissa alkoi tapahtua isoa muutosta siinä mitä kirjastopalvelut ovat. Jo aikaisemmin oli varmasti tapahtunut muutoksia, yhtenä tärkeänä ja vaikuttavana askeleena nuorison tuleminen kirjastoon ja siihen reagointi luomalla heille oma osasto. Sellossa oli nuorten osasto.

Oltuani vähän aikaa Sellossa, samoissa hommissa kuin Tapiolassa, lainaustoimiston esimiehenä (vai miksiköhän sitä silloin kutsuttiin, en muista), sain tilaisuuden, josta alkoi vahvasti oma kasvu. Tapiolassa oli juuri lähtöni jälkeen käynnistetty Espoon kirjastojen ensimmäinen paja ja nyt minulle tarjoutui tilaisuus käynnistää Sellon pajatoiminta. Siitä alkoi uuden opettelu. Ja oppimen.

Olin nelisen vuotta Sellossa ja sitten siirryin Entresseen.  Oli tiedossa, että olisin Entressessä vain vuoden, mikä oli mielestäni silloin (ja edelleen) omituinen ratkaisu. Mutta sinne sitten. Sen vuoden aikana ihmettelin taas mielestäni omituista tiimirakennetta, joka tuntui olevan täysin keinotekoinen ja siinä vaiheessa kukaan ei oikein osannut kertoakaan minulle syitä tiettyihin olemassaoleviin ratkaisuihin. Sen vuoden aikana siirrettiin pajan paikkaa ja tuotiin hieman ryhtiä ja näkyvyyttä pajaan. Asiakkaita alkoi virrata mukavasti.

Sellon ja Entressen aikana erityisesti kieliharjoittelijoiden määrä lisääntyi suorastaan dramaattisesti. Kuten oikeastaan muidenkin harjoittelijoiden määrät. Entressessä tuntui, että toisiaan en ehdi tehdäkään muuta kuin vastailla harjoittelijoiden soittoihin.

Seurava askel - taas kohti tuntematonta. 

Entressestä siirryin Espoonlahteen, joka on maantieteellisestikin minulle täysin vierasta aluetta. Taisi olla toinen päivä kun kotiin lähtiessäni huomasin lähteneeni ajamaan aivan väärään suuntaan, niin hyvin tunsin alueen :)

Vieraan alueen lisäksi kirjastoissa oli sellaisia ihmisiä, joita en juurikaan tuntenut. Ja kun vastuulleni tulivat lapset ja nuoret (sekä taas paja). oli todellakin oudon äärellä.

Mutta siitä sitten seuraavassa kirjoituksessa lisää.

Mutta kysymykseen miksi kirjoitan tätä? Koska milloinkaan ei ole liian myöhäistä. Viime vuonna en kirjoittanut mitään, löysin muutaman luonnoksen, mutta en koskaan saanut/ehtinyt tms. kirjoittaa niitä valmiiksi. Nyt kun olemme Espoossa muutenkin uuden äärellä, niin on aika taas aktivoida aivot.

Espoonlahteen siirtymisen jälkeen olisi kannattanut heti ryhytä kirjoittamaan ja reflektoimaan omia tekemisiä, mietteitä ja todellisuutta, jonka keskellä olen.

Näin nyt siis herätän KirjastoMikon henkiin. Siinä oli pikakelaus omaan lähihistoriaan. Toivottavasti saan otettua itseäni niskasta kiinni ja kirjoitettua jatkossa mietteitäni ylös. Jos ei muusta syystä, niin siitä, että ehkä se auttaa minua löytämään perille.

Uuden äärellä: Suur-Espoonlahti

Huhut kuolemastani ovat ennenaikaisia ja suuresti liioiteltuja. No ei, ei sellaisia kai ole ollutkaan, mutta olen aina halunnut sanoa noin. Blogini sen sijaan on ollut lähes henkihievereissä. Mutta nyt, sen sijaan että blogi olisi siirtynyt ajasta bittikadotukseen, olen löytänyt itseni Espoonlahdesta, itselleni tuntemattomalta alueelta toisenlaisesta todellisuudesta. Pienen ja suuren välistä. Koska tilanne on (ainakin) tietyiltä osin uusi, tarvitsee minun miettiä asioita. Ajattelu, vaikka edes pieni sellainen, ei ole koskaan haitaksi. Siksipä yritän elvyttää tämän alustan takaisin elävien kirjoihin.

Suur-Espoonlahti, enemmän kuin osiensa summa.

Espoonlahdesta löytyvät Nöykkiön, Saunalahden ja Soukan kirjastot. Kivenlahden kirjasto on toistaiseksi kiinni. Sisäilma ja sen ongelmat.

Työskentely täällä tuntuu hyvin toisenlaiselta kuin edellisessä paikassa Entressen kirjastossa. Koko on pienempi, mutta se ei ole koko totuus. Vaikka näillä kolmella keskenään erikokoisella kirjastolla on ilmeisesti omat henkilökuntasa, ihmiset sukkuloivat kirjastojen välillä, aika lailla samalla tavalla kuin isossa kirjastossa tehdään vuoroja eri tiimien/osastojen välillä.
Suur-Espoonlahdessa osastojen välimatkat vain sattuvat olemaan erittäin isot. Seinät kaukana toisistaan ja katto korkealla.

Kuten aina, siirryttyäni uuteen paikkaan, yritän hahmottaa sitä missä olen. Useimmiten se on kuin kulkisi hämärän rajalla. Niille jotka siellä asuvat, rajat tuntuvat olevan selkeitä. Tuo tekee tuota, minä tätä ja näin meillä toimitaan.

Nyt minä yritän tehdä jonkinlaista vastuualuekarttaa. Mutta koska pelkkä listaus vastuista ei oikeastaan riitä -pitäisi tuoda näkyväksi se miten kaikki liittyy kaikkeen- olen huomannut pohtivani miten erilaisia asioita voisi pistää järjestykseen ilman arvotusta.

Ykkösenä on tila? Ehkä. Asiakas tilassa? Tänään, käydessäni autiossa Kivenlahden kirjastossa, huomasin ajattelevani, että tyhjänä tämä on vain autio tila, mutta myös ilman tilaa jää jotakin puuttumaan. Tila minne ihminen pääsee. Mutta sitten on myös olemassa virtuaalinen tila. Äh. No, jos unohdetaan verkko ja sen tuomat mahdollisuudet, niin aukioleva fyysinen tila, jossa ihminen voi viettää aikaansa. Se on tärkeä. Ja sen ylläpitämiseen tarvitaan tiettyjä asioita. Ja siellä pitää olla aineistoa. Ja tekemistä. Ja ihmisiä kokemaan ja käyttämään sitä tilaa.

Kuuluuko ääntä, jos kirja putoaa lattialle tyhjässä kirjastossa?

Miten näitä hommia pitäs niinku tehdä?

Olen miettinyt tehtäviin erikoistumista aika lailla viimeisen vuoden aikana. En ole oikeastaan osannut päättää pitäisikö pyrkiä siihen, että ihmiset erikoistuva tiettyihin asioihin, tai että meillä olisi pieni joukko joka erikoistuu tiettyihin asioihin, tai että kaikki tekevät kaikkea? Tai että kaikkea pitäisi tehdä kaikkialla?

Miksi erikoistua ja keskittyä tiettyjen asioiden tekemiseen?

Tätä on kai turha kertoa, ainakaan näin Espoolaisissa kirjastoissa työskenteleville, mutta kerronpa nyt  kuitenkin, että työ kirjastoissa on pirstaloitunut viimeisten vuosien aikana. Minusta ainakin tuntuu että teemme enemmän erikoista ja vaativampaa työtä kuin ennen.  

Markkinoinnin merkitys sen kuin kasvaa, koska elleivät ihmiset tiedä ja tunne palveluitamme, he eivät tule niitä kuluttamaan. Ovat ne sitten sisältöjä tai toimintaa. 

Tämä tietysti liittyy laajemminkin elämänmuutokseen: elokuvien- ja musiikin streamaus ja e-kirjat tarkoittavat sitä, että ihmisten ei enää välttämättä tarvitse lähteä kodeistaan saadakseen valitsemansa annoksen kulttuuria.

Kirjastot järjestävät entistä enemmän tapahtumia, joilla houkutella ihmiset kirjastoon. Tapahtumien järjestäminen vaatii toisenlaista taitoa kuin hyvä asiakaspalvelu. Organisointi. Koordinointi. Tilanhallinta. Tekniikka. Tapahtuman isännöinti, on todella huonoa peeärrää jos esiintyjiä ei oteta huomioon muulla tavalla kuin että takit voi viedä tuonne.

Uudet palvelut ja tietotekniikka vaativat erikoisosaamista. Tietotekniikka jos mikä kehittyy sellaista vauhtia, että ellei siihen ole aikaa perehtyä, huomaa istuvansa vaunussa, joka ei kulje minnekään. Tai jos kulkeekin, ei tiedä määränpäätä eikä vauhtia. 

Asiakaspalvelu vaatii osaamista. Hei, se nyt vain on hyväksyttävä, että jokaisesta ei ole siihen. Asiakaspalvelukokemuksissa on eroa. Sitten on olisi vielä aika herätä miettimään mitä kaikkea asiakaspalvelu on. Se ei ole pelkästään sitä tiskillä istumista. Ei ainakaan minun mielestäni.

Ihmiset tarvitsevat apua selvitäkseen arjessa. Kaikki lomakkeet ovat nykyisin verkossa, mistä ne löytää? Tai mitä jos kotona edes ole verkkoa. Katso lisätietoja osoitteesta www...

Kirjastot ottavat paljon harjoittelijoita. Meillä lukuisa joukko esimiehiä sovittaa haastatteluja aikatauluunsa, mutta ehkä tässäkin kohtaa voisi kysyä, onko se tarpeen? Jospa harjoittelijoiden haastattelut hoitaa 1-3 esimiestä? Jos tietää minkälaisia kirjastoja on, ja mitä työtehtäviä niissä on tarjolla, sillä ei ole väliä kuka haastattelun hoitaa. Vai onko?

Toinen näkökulma on sitten, että olisiko parempi, että suurempi joukko tekee samoja asioita? Kyllä se ainakin tietyissä asioissa olisi parempi. Mitä ne asiat ovat? Vai pitäisikö lähestyä asiaa sitä kautta, että mitkä ovat asioita, joita kaikkien tulisi tehdä? Tai onko sellaisia asioita? 

Me olemme kaikki yksilöitä ja osaamisemme ja soveltuvuutemme asioihin eroavat toisistaan. Minä esimerkiksi en ymmärrä matematiikasta mitään. Mutta sen sijaan pidän kirjoittamisesta, ja toivottavasti se ehkä myös näkyy teksteissäni. 

Tällä hetkellä minulla on sellainen tunne, että asioissa rämmitään eteenpäin. Ei niin väliä miten tulee tehtyä, kunhan tulee tehtyä. Vaikka sitten huonosti. Voidaan ainakin sanoa että on tehty. Mikäli sillä on loppupeleissä mitään arvoa.

Tekemisen laadulla on arvonsa. Olen viimeisen 3 viikon aikana ollut osallisena niin huonosti hoidetussa asiakaspalvelutapahtumassa, että voin omalta osaltani sano, että on: rikkinäinen kodinkone + huolto + asiakas + yhteydenpito näiden välillä + 3 viikkoa ilman toimivaa hellaa = en voi suositella tiettyä kodinkonevalmistajaa oikeastaan kenellekään näiden kokemusten pohjalta. Vaikka olenkin aika varma, että kyse on yksittäisestä tapauksesta.

No mutta.

Kyse on myös siitä, että tiettyjen asioiden ei pitäisi antaa kasaantua vain yhden ihmisen harteille. Ensinnäkin, mitäpä jos ihminen sairastuu, tai jää eläkkeelle? Kukas sen sitten tekee, kuka tietää mitä nappulaa pitää painaa, keneen olla yhteydessä?

Toisinaan asiat vain jäävät hoitumaan tietyllä tavalla. Minä esim. olen ihmetellyt pitkän aikaan, että jos käsihanan tiiviste on rikki, miksi huollon kutsumiseen tarvitaan tietty ihminen? Siihen tarvitaan vain soittoa oikeaan numeroon. Toisinaan kaksi tai useampi soitto, mutta ensimmäisen puhelun tekemiseen tarvitaan vain ihminen joka tietää numeron ja osaa kertoa mikä on vialla ja missä vika sijaitsee. "Moi, tää käsihana roiskii vetää, vessassa."

Maailma on muuttunut, ehkä myös organisaatiorakenteen ja toimintatapojen pitäisi muuttua. 

Se oli muuten Gram, se liesi...

Kirjasto ja politiikka

Kirjastot ovat neutraaleja paikkoja, noin ainakin perinteisesti. Vähän ehkä vihertäviä ja punertavia, tai  niin on mielikuva ja  miksei, ainakin itselleni tärkeitä juttuja ovat kestävä kehitys ja sosiaalinen tasa-arvo, että sivistys, kulttuuri, tiedon lähteet ja internet ovat kaikkien saatavilla, oli ihmisellä itsellään siihen varaa tai ei.

Eikö se jo ole poliittinen kannanotto?

Kirjasto on poliittinen päätös tarjota edellä mainittuja asioita. Se mitä kirjastoissa tarjotaan esim. luettavaksi, ei taas saisi olla poliittisesti valittua. On näkemys sitten oikealla, vasemmalla tai keskellä,  siitä pitäisi löytyä tietoa.

Mutta ehkä kirjastojen pitäisi olla enemmän poliittisia? Ainakin minun mielestäni. Mikäli poliitikko haluaa heikentää kulttuurilaitoksen, nyt ehkä sitten kirjaston, rahoitusta, minun kirjastona pitäisi älähtää. Äänekkäästi.

Kai Ekholm älähti mallikkaasti. http://www.hs.fi/kulttuuri/a1454559125441

Tai jos ihmisoikeudet eivät toteudu, niin lisää ääntä.

Minä haluan pitää ääntä paremman maailman puolesta.

Pajan elämää.

Hyvät harjoittelijat ovat pajalle elinehto. Mutta nuoruus on myös haaste, todella harvalla nuorella on nykyisin työkokemusta.  Substanssiosaamisen lisäksi Pajan harjoitelijat opettelevat myös työelämätaitoja. Ja tiimityötaitoja.
Paja on haastava paikka niin harjoittelijoille kuin vakkareille. Täällä vaaditaan oman työn hallintaa ja itsensä johtamista. Ja samalla vahvaa pedagogista otetta. Niin asiakkaiden kuin harjoittelijoiden kanssa.  Koska Pajalle harjoittlijat ovat niin tärkeitä, vakkareiden tulee koko ajan pitää huoli siitä, että tarjoamme heille oppimisen ja kasvmisen mahdollisuuksia. Sen sijaan että Paja tekisi, paja opettaa. Pakko olla skarppina, huolehtia että harjoittelijat saavat tarvitsemansa tilaisuudet. Usein olisi helpompi mennä ja tehdä itse, mutta se on väärä tapa. Ja kun harjoittelija on oppinut, hän lopettaa. tilalle tulee uusi.
Ja samoin meidän tarkoituksemme on huolehtia, että asiakkaat oppivat. Tässäkin olisi usein helmpompi tehdä itse, säästyisi aikaa ja vaivaa, ja moni asiakaskin haluaisi mieluiten, että me teemme heille asiat valmiiksi. Mutta miksi antaa nälkäiselle kalan, kun voit opettaa hänet kalastamaan?

 

Itsensä johtaminen. 

Pajalaiset ovat pitkälle itse vastuussa oman aikatalunsa tekemisestä, sopimisesta ulkopuolisten kanssa milloin mistäkin. 

Työaika on raami jonka sisälle kaiken pitäisi mahtua. Pajassa läsnäoleminen ja kaikki prokkikset ja henkilökohtaiset vastuut. Sanomattakin selvää, että kirjaston jokapäiväinen aukiolo tekee omat haasteensa. Huono omatunto kun vastuut vievät pois pajasta, tämä tuntuu olevan monen pajalaisen jakama ongelma. 

 

Kuinka hyvin tiimi toimii tällaisen toiminnan pyörittämiseen? Kaikki eivät voi osata kaikkea. Sen verran erikoistuneilla välineillä Paja operoi. Paja tarvitsee niitä syvällisesti välineen osaavia. Jos olet 3d printtauksen mestari, ei ole realistista tai järkevää odottaa, että olet sitä myös kuvankäsittelyssä.

Pajassa on asiantuntijoita ja ehkäpä se on paras ratkaisu ja hyväksyttävä asia. Että antaa yhden keskittyä tietyn asian oppimiseen, sen sijaan , että on liuta ihmisiä, jotka kaikki osaavat vähän kaikkea, eivät mitään kunnolla. 

Tästäkin ollaan montaa mieltä.

Oopperatalo kokemuksena

Sain tilaisuusen tilaisuuden käydä katsomassa Suurta kuorogaalaa,  kansallisoopperan kuoron 70-vuotisjuhlakonserttia, sillä "ehdolla" että kirjoitan kokemuksesta jotakin. Mitä jotakin? Ajatukseni menivät heti siihen, että kirjoituksen pitäisi liittyä jollakin tavalla johtamiseen ja/tai kirjastoon. 

Oikeastaan analogia onkin yllättävän helppo.

Yhtäläisyyksiä löytyy. Se mitä näin Oopperassa, on vain pintaraapaisu heidän todellisuuteensa. Samoin on kirjaston laita. Se mitä asiakas näkee astuessaan kirjastoon, on pintaraapaisu. Vaikka kirjastotyö on muuttunut vuosien saatossa, siinä on yhä hyvin paljon työtä, jota asiakas ei näe. Kirjat valitaan, kokoelma vaatii jatkuvaa evaluointia samoin kuin palvelu ylipäätänsä. Oma työpaikkani, Sellon kirjasto, on myös iso tapahtumien järjestäjä. Vaikka tapahtuma olisikin ulkouolisen toteuttama, se vaatii henkilökunnalta jonkinlaista panostusta ja osaamista. 

Kuoroesitys ei ole totta ilman yleisöä, samoin kirjasto ei ole kirjasto ilman asiakasta. Ooperassa käyminen on tiettyjen konventioiden muodostama tapahtuma, näin kuvittelen niiden harvojen käyntieni perusteella. Pukeutumisessa on omat sääntönsä, muutenkin oopperassa käyminen on tietyllä tapaa juhlava tapahtuma (onko se siten hyvä tai huono asia, en tiedä), joka vaatii tietynlaista käytöstä.

Kirjastoillakin on ollut omat reunaehtonsa millä tavoin niissä käyttäydytään. Korrekti käytös ja ehdoton vaatimus hiljaisuudesta on ollut tavoitetila ja ihanne. Joissakin kirjastoissa perinteisistä tavoista totaalisen hiljaisuuden suhteen on kuitenkin luovuttu, mikä on aiheuttanut osalle asiakkaista ja henkilökunnasta jonkinlaista epämukavuutta, ellei jopa voida sanoa harmia. Sellon kirjasto on tapahtumakirjasto, mutta on pakko todeta, että äänekkäiden tapahtumien osuus kirjaston aukiolosta on pieni.

Se mitä katsoja näkee.

Esityksen toteuttaminen on kuitenkin jotakin aivan muuta kuin se mitä asiakas, katsoja, näkee. Harjoiteltava esitys valitaan, sitä harjoitellaan, produktio ja koko talon toiminta vaatii johtamista. Kirjastossa kuulee aika ajoin henkilökunnan puolelta toivomusta, että kirjaston johto päivystäisi välillä tiskillä. Vaatimus on sinänsä ymmärrettävä, mutta toisaalta hieman hassu. Johtajan työ on johtaa ihmisiä ja organisaatiota, enkä itse myöskään tiedä yhtään kirjaston johtajaa, jolla ei olisi taustaa ja kokemusta kirjaston perustyöstä. Vaatimus siitä että oopperan johdon tulisi olla mukana esityksissä, olisi eräällä tapaa myös perusteltu, mutta samalla myös epärelevantti, sillä voidakseen johtaa  oopperataloa ja ymmärtääkseen sen toimintaa, johtajan ei tarvitse osata laulaa. 

Jotta kuoro tai oopperaesitys onnistuu, taustalla pyörivän organisaation täytyy toimia ja toteuttaa ongelmitta tehtävänsä. Kuten jo aikaisemmin tuli sanottua, esitys on pintaraapaisu. Katsojalle näkymätöntä ovat harjoitukset ja tekninen puoli. Ellei lavastus ja valaistus ole kunnossa, esitys tuskin onnistuu vaikka käytännössä itse laulaminen sujuisivat kuten pitää.

Kirjastossa aineiston hankinna ja logistiikan tulee sujua, muuten asiakkaat eivät saa haluamaansa aineistoa. Ehkä asiakaspalvelussa oleva henkilökunta vertautuu ooperan esiintyjiin. Samalla tavoin kuin kuoro on laulajiensa, tekniikan ja orkesterin yhteinen summa, kirjaston tyytyväisen asiakkuuskokemuksen toteuttaminen on asiakaspalvelijoiden, logistiikan ja eri tiimien yhteinen tulos. Ellei logistiikka toimi, asiakas ei saa nidettä, ellei kirjaston henkilökunta ole paikalla tiedonhakutaitoineen , teos jää mahdollisesti löytymättä.