Toisinaan esille nousee ajatus siitä, että kaikkien pitäisi osata kaikki, ainakin kirjastoissa näin tuntuu välillä olevan. Voisivatko kaikki sitten osata kaikkea? Ehkä, en ole varma. Voisi. Minä uskon ihmiseen (vaikka minut läheisesti tuntevat voivatkin olla eri mieltä) ja uskon, että periaatteessa kaikki voivat oppia kaikkea sitä mitä kirjastossa tarvitsee osata jotta hommat sujuvat. Mutta kaikkea mitä kirjastossa tehdään, ei. Minua esim. on aivan turha laittaa tekemään mitään mikä vaatii laskutaitoa.
Hyvä esimerkki siitä, että suutarin kannattaa ehkä pysyä lestissään, on eräs kokemukseni lääkärikäynnistä. Läkkäri hoiti tehtävänsä vallan mallikaasti, mutta ajanvarausten tekeminen ei selvästikään ollut hänen vahvinta osaamisaluettaan. Lääkäri varasi minulle ortopedille ajan Helsingistä. Hienoa. Menin sovittuun aikaan sovittuun paikkaan, mutta kävikin ilmi, että aika oli oikea, mutta kaupunki ja lääkäri olivat vääriä. Helsingin sijasta lääkäri odotti Vantaalla ja selkäspesialistin sijasta minulle varattu lääkäri oli erikoistunut käsiin.
Luultavasti lääkäriaseman vastaannotossa oleva henkilökunta olisi varannut minulle ajan oikeasta paikasta oikealle henkilölle. Ja luultavasti en olisi ollut kovin tyytyväinen vastaannottohenkilökunnan antamaan lääkäripalveluun :)
Yksi tärkeä ammattitaidon osa-alue on tietää milloin ollaan sellaisella alueella, joka ei ole ominta osaamista. Ja ammattitaitoa on myös myöntää se itselleen ja muille. Silloin voi saada apua, oppia uutta ja laajentaa osaamistaan. Tai huomata, että hei, tämä on juttu mitä minä en näemmä opi. Kyse voi tietysti olla motivaatiosta, mutta meidän kaikkien ei tarvitse osata kaikkea.
Paitsi pikkukirjastojen kirjastolaisten. Te olette sankareita.
