Miten kestämme jatkuvan keskeneräisyyden? Miten työyhteisö voi autaa henkilöitä tässä asiassa? Nykyisin muutos on pysyvä tila, samoin keskeneräisyys. Kun oppii elämään keskeneräisyyden kanssa, on puoliksi voitolla.
Itsearviointia on tärkeää tehdä, mutta täytyy muistaa, ettei arviointi ole arvostelu. Arvioinnin välinettä ei pitäisi muuttaa kovin usein, sillä pelkän välineen oppiminen vie oman aikansa. Usein ensimmäisellä kerralla huomio keskittyy pelkästään välineeseen, ehkä toisella tai kolmannella kerralla huomataan, että arvionnin tarkoitus on kehittää toimintaa ja toivottavasti se kehittääkin.
Kokouksia ei joko ole tarpeeksi tai sitten ne ovat turhia. Yksi tärkeä asia kokouksia ajatellen olisi päättää, ovatko kokoukset tiedotustilaisuuksia vai "paikkoja" joissa tehdään päätöksiä. Liian usein taitaa olla niin, että kokous on pääosin tiedotustilaisuus. Onko työpaikkakokous kuitenkaan oikea foorumi tiedottamiseen?
