Pajan elämää.

Hyvät harjoittelijat ovat pajalle elinehto. Mutta nuoruus on myös haaste, todella harvalla nuorella on nykyisin työkokemusta.  Substanssiosaamisen lisäksi Pajan harjoitelijat opettelevat myös työelämätaitoja. Ja tiimityötaitoja.
Paja on haastava paikka niin harjoittelijoille kuin vakkareille. Täällä vaaditaan oman työn hallintaa ja itsensä johtamista. Ja samalla vahvaa pedagogista otetta. Niin asiakkaiden kuin harjoittelijoiden kanssa.  Koska Pajalle harjoittlijat ovat niin tärkeitä, vakkareiden tulee koko ajan pitää huoli siitä, että tarjoamme heille oppimisen ja kasvmisen mahdollisuuksia. Sen sijaan että Paja tekisi, paja opettaa. Pakko olla skarppina, huolehtia että harjoittelijat saavat tarvitsemansa tilaisuudet. Usein olisi helpompi mennä ja tehdä itse, mutta se on väärä tapa. Ja kun harjoittelija on oppinut, hän lopettaa. tilalle tulee uusi.
Ja samoin meidän tarkoituksemme on huolehtia, että asiakkaat oppivat. Tässäkin olisi usein helmpompi tehdä itse, säästyisi aikaa ja vaivaa, ja moni asiakaskin haluaisi mieluiten, että me teemme heille asiat valmiiksi. Mutta miksi antaa nälkäiselle kalan, kun voit opettaa hänet kalastamaan?

 

Itsensä johtaminen. 

Pajalaiset ovat pitkälle itse vastuussa oman aikatalunsa tekemisestä, sopimisesta ulkopuolisten kanssa milloin mistäkin. 

Työaika on raami jonka sisälle kaiken pitäisi mahtua. Pajassa läsnäoleminen ja kaikki prokkikset ja henkilökohtaiset vastuut. Sanomattakin selvää, että kirjaston jokapäiväinen aukiolo tekee omat haasteensa. Huono omatunto kun vastuut vievät pois pajasta, tämä tuntuu olevan monen pajalaisen jakama ongelma. 

 

Kuinka hyvin tiimi toimii tällaisen toiminnan pyörittämiseen? Kaikki eivät voi osata kaikkea. Sen verran erikoistuneilla välineillä Paja operoi. Paja tarvitsee niitä syvällisesti välineen osaavia. Jos olet 3d printtauksen mestari, ei ole realistista tai järkevää odottaa, että olet sitä myös kuvankäsittelyssä.

Pajassa on asiantuntijoita ja ehkäpä se on paras ratkaisu ja hyväksyttävä asia. Että antaa yhden keskittyä tietyn asian oppimiseen, sen sijaan , että on liuta ihmisiä, jotka kaikki osaavat vähän kaikkea, eivät mitään kunnolla. 

Tästäkin ollaan montaa mieltä.

Oopperatalo kokemuksena

Sain tilaisuusen tilaisuuden käydä katsomassa Suurta kuorogaalaa,  kansallisoopperan kuoron 70-vuotisjuhlakonserttia, sillä "ehdolla" että kirjoitan kokemuksesta jotakin. Mitä jotakin? Ajatukseni menivät heti siihen, että kirjoituksen pitäisi liittyä jollakin tavalla johtamiseen ja/tai kirjastoon. 

Oikeastaan analogia onkin yllättävän helppo.

Yhtäläisyyksiä löytyy. Se mitä näin Oopperassa, on vain pintaraapaisu heidän todellisuuteensa. Samoin on kirjaston laita. Se mitä asiakas näkee astuessaan kirjastoon, on pintaraapaisu. Vaikka kirjastotyö on muuttunut vuosien saatossa, siinä on yhä hyvin paljon työtä, jota asiakas ei näe. Kirjat valitaan, kokoelma vaatii jatkuvaa evaluointia samoin kuin palvelu ylipäätänsä. Oma työpaikkani, Sellon kirjasto, on myös iso tapahtumien järjestäjä. Vaikka tapahtuma olisikin ulkouolisen toteuttama, se vaatii henkilökunnalta jonkinlaista panostusta ja osaamista. 

Kuoroesitys ei ole totta ilman yleisöä, samoin kirjasto ei ole kirjasto ilman asiakasta. Ooperassa käyminen on tiettyjen konventioiden muodostama tapahtuma, näin kuvittelen niiden harvojen käyntieni perusteella. Pukeutumisessa on omat sääntönsä, muutenkin oopperassa käyminen on tietyllä tapaa juhlava tapahtuma (onko se siten hyvä tai huono asia, en tiedä), joka vaatii tietynlaista käytöstä.

Kirjastoillakin on ollut omat reunaehtonsa millä tavoin niissä käyttäydytään. Korrekti käytös ja ehdoton vaatimus hiljaisuudesta on ollut tavoitetila ja ihanne. Joissakin kirjastoissa perinteisistä tavoista totaalisen hiljaisuuden suhteen on kuitenkin luovuttu, mikä on aiheuttanut osalle asiakkaista ja henkilökunnasta jonkinlaista epämukavuutta, ellei jopa voida sanoa harmia. Sellon kirjasto on tapahtumakirjasto, mutta on pakko todeta, että äänekkäiden tapahtumien osuus kirjaston aukiolosta on pieni.

Se mitä katsoja näkee.

Esityksen toteuttaminen on kuitenkin jotakin aivan muuta kuin se mitä asiakas, katsoja, näkee. Harjoiteltava esitys valitaan, sitä harjoitellaan, produktio ja koko talon toiminta vaatii johtamista. Kirjastossa kuulee aika ajoin henkilökunnan puolelta toivomusta, että kirjaston johto päivystäisi välillä tiskillä. Vaatimus on sinänsä ymmärrettävä, mutta toisaalta hieman hassu. Johtajan työ on johtaa ihmisiä ja organisaatiota, enkä itse myöskään tiedä yhtään kirjaston johtajaa, jolla ei olisi taustaa ja kokemusta kirjaston perustyöstä. Vaatimus siitä että oopperan johdon tulisi olla mukana esityksissä, olisi eräällä tapaa myös perusteltu, mutta samalla myös epärelevantti, sillä voidakseen johtaa  oopperataloa ja ymmärtääkseen sen toimintaa, johtajan ei tarvitse osata laulaa. 

Jotta kuoro tai oopperaesitys onnistuu, taustalla pyörivän organisaation täytyy toimia ja toteuttaa ongelmitta tehtävänsä. Kuten jo aikaisemmin tuli sanottua, esitys on pintaraapaisu. Katsojalle näkymätöntä ovat harjoitukset ja tekninen puoli. Ellei lavastus ja valaistus ole kunnossa, esitys tuskin onnistuu vaikka käytännössä itse laulaminen sujuisivat kuten pitää.

Kirjastossa aineiston hankinna ja logistiikan tulee sujua, muuten asiakkaat eivät saa haluamaansa aineistoa. Ehkä asiakaspalvelussa oleva henkilökunta vertautuu ooperan esiintyjiin. Samalla tavoin kuin kuoro on laulajiensa, tekniikan ja orkesterin yhteinen summa, kirjaston tyytyväisen asiakkuuskokemuksen toteuttaminen on asiakaspalvelijoiden, logistiikan ja eri tiimien yhteinen tulos. Ellei logistiikka toimi, asiakas ei saa nidettä, ellei kirjaston henkilökunta ole paikalla tiedonhakutaitoineen , teos jää mahdollisesti löytymättä.