Sain tilaisuusen tilaisuuden käydä
katsomassa Suurta kuorogaalaa, kansallisoopperan kuoron 70-vuotisjuhlakonserttia,
sillä "ehdolla" että kirjoitan kokemuksesta jotakin. Mitä jotakin?
Ajatukseni menivät heti siihen, että kirjoituksen pitäisi liittyä jollakin
tavalla johtamiseen ja/tai kirjastoon.
Oikeastaan analogia onkin yllättävän
helppo.
Yhtäläisyyksiä löytyy. Se mitä näin
Oopperassa, on vain pintaraapaisu heidän todellisuuteensa. Samoin on kirjaston
laita. Se mitä asiakas näkee astuessaan kirjastoon, on pintaraapaisu. Vaikka
kirjastotyö on muuttunut vuosien saatossa, siinä on yhä hyvin paljon työtä,
jota asiakas ei näe. Kirjat valitaan, kokoelma vaatii jatkuvaa evaluointia
samoin kuin palvelu ylipäätänsä. Oma työpaikkani, Sellon kirjasto, on myös iso
tapahtumien järjestäjä. Vaikka tapahtuma olisikin ulkouolisen toteuttama, se
vaatii henkilökunnalta jonkinlaista panostusta ja osaamista.
Kuoroesitys ei ole totta ilman yleisöä,
samoin kirjasto ei ole kirjasto ilman asiakasta. Ooperassa käyminen on
tiettyjen konventioiden muodostama tapahtuma, näin kuvittelen niiden harvojen
käyntieni perusteella. Pukeutumisessa on omat sääntönsä, muutenkin oopperassa
käyminen on tietyllä tapaa juhlava tapahtuma (onko se siten hyvä tai huono
asia, en tiedä), joka vaatii tietynlaista käytöstä.
Kirjastoillakin on ollut omat
reunaehtonsa millä tavoin niissä käyttäydytään. Korrekti käytös ja ehdoton
vaatimus hiljaisuudesta on ollut tavoitetila ja ihanne. Joissakin kirjastoissa perinteisistä
tavoista totaalisen hiljaisuuden suhteen on kuitenkin luovuttu, mikä on
aiheuttanut osalle asiakkaista ja henkilökunnasta jonkinlaista epämukavuutta,
ellei jopa voida sanoa harmia. Sellon kirjasto on tapahtumakirjasto, mutta on
pakko todeta, että äänekkäiden tapahtumien osuus kirjaston aukiolosta on pieni.
Se mitä katsoja näkee.
Esityksen toteuttaminen on kuitenkin
jotakin aivan muuta kuin se mitä asiakas, katsoja, näkee. Harjoiteltava esitys
valitaan, sitä harjoitellaan, produktio ja koko talon toiminta vaatii
johtamista. Kirjastossa kuulee aika ajoin henkilökunnan puolelta toivomusta,
että kirjaston johto päivystäisi välillä tiskillä. Vaatimus on sinänsä
ymmärrettävä, mutta toisaalta hieman hassu. Johtajan työ on johtaa ihmisiä ja
organisaatiota, enkä itse myöskään tiedä yhtään kirjaston johtajaa, jolla ei
olisi taustaa ja kokemusta kirjaston perustyöstä. Vaatimus siitä että oopperan johdon tulisi olla mukana
esityksissä, olisi eräällä tapaa myös perusteltu, mutta samalla myös
epärelevantti, sillä voidakseen johtaa oopperataloa ja ymmärtääkseen sen
toimintaa, johtajan ei tarvitse osata laulaa.
Jotta kuoro tai oopperaesitys onnistuu,
taustalla pyörivän organisaation täytyy toimia ja toteuttaa ongelmitta
tehtävänsä. Kuten jo aikaisemmin tuli sanottua, esitys on pintaraapaisu.
Katsojalle näkymätöntä ovat harjoitukset ja tekninen puoli. Ellei lavastus ja
valaistus ole kunnossa, esitys tuskin onnistuu vaikka käytännössä itse
laulaminen sujuisivat kuten pitää.
Kirjastossa aineiston hankinna ja
logistiikan tulee sujua, muuten asiakkaat eivät saa haluamaansa aineistoa. Ehkä
asiakaspalvelussa oleva henkilökunta vertautuu ooperan esiintyjiin. Samalla
tavoin kuin kuoro on laulajiensa, tekniikan ja orkesterin yhteinen summa, kirjaston
tyytyväisen asiakkuuskokemuksen toteuttaminen on asiakaspalvelijoiden,
logistiikan ja eri tiimien yhteinen tulos. Ellei logistiikka toimi, asiakas ei
saa nidettä, ellei kirjaston henkilökunta ole paikalla tiedonhakutaitoineen , teos
jää mahdollisesti löytymättä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti