perjantai 4. helmikuuta 2011

Hyllytyksen kamaluus.

Kirjastoissa on kaksi tärkeää, mutta vähän arvostettua tehtävää: asiakaspalvelu ja hyllytys. Kumpikaan ei ole millään tavalla "mediaseksikästä", jos tällaista termiä kukaan edes enää käytää, eikä kumpikaan homma ole sellainen, joka tuo kiitosta tai rahallista palkitsemista. Koska olen jo kerran käsitellyt asiakaspalvelua, keskityn hyllytykseen.

Hyllytys, siltä vaikuttaa, nähdään tehtävänä, johon ei vaadita ihmeempää osaamista. Sen voivat hoitaa ketkä tahansa, nuoret työelämään tutustujat, sivarit ja työllistetyt , koska ammattilaisten aika tarvitaan muuhun. Toisaalta tämä ymmärtää, sillä työnkuvaan tulee koko aja uusia tehtäviä, ja useimmissa kirjastoissa henkilökuntamäärä tuntuu pääsääntöisesti laskevan.

(Asiakaspalvelukin vaikuttaisi useissa kirjastoissa hoituvan lähinnä lyhytaikaisten voimin, eli sivareiden avulla. Heidän edukseen täytyy todeta, että sivarit ovat pääsääntöisesti hyviä asiakaspalvelussa. En itse muista milloin sivari olisi saanut huonoa asiakaspalautetta.)

Mikä tässä sitten mättää?

Itse voisin väittää, että mitä useammin liikkuu aineiston parissa, sitä paremmin tuntee kokoelma, tietää mikä liikkuu ja mikä taas ei.

Ei tarvitse olla erityinen siisteysintoilija kokeakseen sotkuiset hyllyt vähintäänkin luotaantyöntäväksi. Aineiston esillepanon tärkeys kyllä tiedetään, mutta kuinka syvällisesti asia on ymmärretty? Ellei kokoelmatyötä tehdä järjestelmällisesti ja jatkuvasti, kunnolliseen esillepanoon ei ole mahdollisuuta. Usein vaikuttaa siltä, että osa vakituisesta henkilökunnasta suhtautuu vähättelevästi hyllytykseen, aivan kuin se olisi jollakin tapaa vähemmän tärkeä tehtävä.

Jos hyllytys on lähes pelkästään sivareiden ja työllistettyjen harteilla, laatu kärsii, jo pelkästään siitä syystä, että harvassa kirjastossa heitäkään on ihan pilvin pimein.
Hyllyjen siisteys pitäisi nähdä myös osana markkinointia, kuten yksityisellä puolella. Itselläni ei ainakaan heti tule mieleen kauppaa, jossa hyllyt olisivat sotkussa, sen sijaan sellaisia kirjastoja löytää helposti.

Vaikka alalla vain piipahtamassa käyvät henkilöt suoriutuvat pääsääntöisesti hyvin tästä tehtävästä, niin heiltä ei kuitenkaan voi odottaa samanlaista motivaatiota kuin ammattilaisilta. Ja tämä taas valitettavasti tarkoittaa myös sitä, että aineisto ei ole niin hyvässä järjestyksessä kuin pitäisi, ja samoin hyllyihin päätyy sellaista materiaalia, joka on jo sellaisessa kunnossa, että se pitäisi poistaa.
Hyllyt joista ei löydä aineistoa, niteet jotka ovat kahvin sotkemia, mitä se kertoo meistä asiakkaille?

Paraskaan perehdytys ei aina auta, sillä esim. siviilipalvelustaan suorittavalla on yksi vissi ero ammattilaiseen: valinnan vapaus. Siviilipalvelus on pakko suorittaa.

Pahoin pelkään, että silloin kun me kirjastoalan ammattilaiset keskitymme uusiin ja mielenkiintoisempiin tehtäviin, yksi tärkeä osa kirjaston kivijalkaa murenee.

2 kommenttia:

  1. Jeii!!
    Tässä jotain minkä voin täysin allekirjoittaa.
    Hyllytys todellakin on kirjaston epätoivotuin, aliarvostetuin ja samalla kuitenkin tärkein tehtävä.
    Hyllyttäessä todellakin tulee tutuiksi niin aineiston kierto kuin kuntokin. Lisäksi hyllyttäessä tulevat tutuiksi asiakkaat ja heidän toiveensa ja tarpeensa. Siinä kirjoja katsellessa kun on helpompi ottaa kontaktia henkilökuntaan kun ei ole tiskiä välissä.

    Pitkästä aikaa meni koko lähes päivä hyllyjen välissä. Nautinnollista. Tämä uudestaan kun tilanne sallii.

    VastaaPoista
  2. Hei

    Yksi johtava ajatuksen: ihminen tekee sitä mitä hän haluaa! ja siihen riittää aikakin.
    Tästä seura etten ole ihan yhtä vakuuttunut kirjastoammattilaisten motivaatiosta kuin te. Habaa on, mutta luulen että se suuntautuu muualle - XXXX, sanoisin jos haluaisin olla oikein hirveän kamalan ilkeä. Mutten halua

    VastaaPoista