Asioita voi tehdä niin monella tavalla, mikä on suorastaan riemastuttavaa. Yksi tapa on mennä perse edellä puuhun. Itse on ole tuota sanojen varsinaisessa merkityksessä kokeillut, mutta periaatteellisella tasolla useinkin.
Kun ei oikein tiedä mitä on tekemässä. Kun ei oikein tiedä kenelle on tekemässä. Kun ei oikein tiedä miksi on tekemässä.
Usein ideat syntyvät jostakin tarpeesta. Mutta idea, hyväkin, on vasta idea. Idea voi viedä suoraan perse edellä puuhun. Usein olen kyllä sitä mieltä, että sekin on parempi kuin kyykistellä kannon takana ja odottaa, että joku toinen menee puuhun.
Mitä idea palvelee? Palveleeko se tätä tarvetta, oikeasti? Vai vain ideatasolla? Tai palveleeko ollenkaan? Tähän ei kuitenkaan pidä juuttua, kun ideoidaan, pitää heittäytyä. Unohtaa realismi, tai ainakin ottaa käyttöön maaginen realismi.
Siis mikä? Harukka? Haarukka?
Kun on vuosia syönyt sormilla ja joku tulee näyttämään uutta keksintöään, haarukkaa, niin ei se varmaan ekalla kerralla tunnu kovin kummoiselta vempeleeltä.
Jos idea on sitten hyvä, palvelee jotakin tarkoitusta, niin sitten pitää vielä vähän teroittaa. Kaikki ei sovi kaikille. Kohderyhmän tarkentaminen on hyvä tapa päästä puuhun ilman että veri pakkautuu päähän.
Tässä mennään helposti vikaan. Tehdään tuote/palvelu, mutta kohderyhmä on vähän niinkuin sumussa, sitä ei nähdä tarkasti, tähdätään vain siihen suuntaan. Nythän tämäkin teksti menee vähän sumussa eteenpäin. Se mitä minä yritän jotenkin sanoa, että kun on keksinyt idean, jalostanut sitä vähän eteenpäin, pitää miettiä kenelle sen tekee.
Ellei mieti, saattaa käydä niin, että tarjoaa uusia juoksukenkiä jalattomalle ja ihmettelee sitten että mikseivät ne kiinnosta, paljon paremmat kengät kuin ennen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti