Kunnille on vuosien saatossa kertynyt melkoinen määrä tehtäviä, 535 lakisääteistä tehtävää. Nyt sieltä pitäisi löytää jotakin mitä karsia. Melkoinen tehtävä sekin. Karsiminen ja priorisointi ovat vaikeita asioita.
Kirjastoissa ideoidaan uusia palveluita kiitettävään tahtiin. Ja homma toimii, tapahtumallisissa ja toiminnallisissa kirjastoissa riittä asiakkaita. Haasteina voivat kuitenkin olla vanhojen ja uusien tehtävien yhteensovittaminen. Kun sen uuden lisäksi ovat ne vanhat... Toisinaan tietysti käy niin, että kun toisesta päästä lisääntyy, toisesta vähenee. Asiakkaiden mielenkiinto ja halut tasaavat tehtäviä ja painopistettä. Tai ainakin ideaalissa tilanteessa asia on näin.
Mitä karsia?
Oman työn kehittäminen on nykyisessä työelämässä ihan perussettiä, alalla kuin alalla. Entinen kirjalainaamo on enemmänkin momitoimikeskus, ajanviettopaikka, henkireikä ellei suorastaan lataamo. Sitä kun nyt sitten on kaikenlaista, niin jotta ei ihan uuvu työtaakan alle, niin jotakin pitäisi ehkä karsia? Mutta mitä?
Kirjan korjaus? Mutta hei, entä ne kestävän kehityksen arvot? Hyllytys? Kuka sen sitten tekisi, joku harjoittelija vai? Kokoelmatyön kannalta sillä on merkittävä rooli. Aineistovalinta? Minä tunnen oman kirjastoni asiakkaat, minä tiedän mitä täällä luetaan.
Priorisointi ohjaa tekemään sitä mikä sillä hetkellä on tärkeää. Mutta suoraan sanottuna välillä priorisointi on hemmetin ikävää. Joutuu välillä oikein panostamaan tekemisensä sellaiseen, mikä ei hirveästi huvittaisi.
Karsiminen on sitä, että panostetaan resurssit siihen mitä pidetään tärkeänä, luovutaan siitä mikä ei ole niin tärkeää, että rajalliset resurssit riittävät.
No ei o helppoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti