Miten kestämme jatkuvan keskeneräisyyden? Miten työyhteisö voi autaa henkilöitä tässä asiassa? Nykyisin muutos on pysyvä tila, samoin keskeneräisyys. Kun oppii elämään keskeneräisyyden kanssa, on puoliksi voitolla.
Itsearviointia on tärkeää tehdä, mutta täytyy muistaa, ettei arviointi ole arvostelu. Arvioinnin välinettä ei pitäisi muuttaa kovin usein, sillä pelkän välineen oppiminen vie oman aikansa. Usein ensimmäisellä kerralla huomio keskittyy pelkästään välineeseen, ehkä toisella tai kolmannella kerralla huomataan, että arvionnin tarkoitus on kehittää toimintaa ja toivottavasti se kehittääkin.
Kokouksia ei joko ole tarpeeksi tai sitten ne ovat turhia. Yksi tärkeä asia kokouksia ajatellen olisi päättää, ovatko kokoukset tiedotustilaisuuksia vai "paikkoja" joissa tehdään päätöksiä. Liian usein taitaa olla niin, että kokous on pääosin tiedotustilaisuus. Onko työpaikkakokous kuitenkaan oikea foorumi tiedottamiseen?
Työpaikalla on syytä pitää tiedotustilaisuuksia / kokouksia ajoittain. Ison ryhmän kokoukset eivät ole hyviä työn suunnittelupaikkoja, vaan pienemmissä ryhmissä on parempi tehdä alustava työ. Suuremmassa porukassa voidaan sitten keskustella vaikka kahden ehdotuksen välillä, kumpi toimisi paremmin. Ja jos pienemmässä porukassa päätetään jotain, on siitä hyvä tiedottaa kaikille jollain tapaa.
VastaaPoistaIhmiset omaksuvat myös tietoa erilailla. Jos vaikka joku muistaakin kaiken sähköpostiin tulevan tietotulvan, toiselle on tärkeämpää kuulla se toiselta henkilöltä. Ja kaikista päätöksistä on syytä tiedottaa ja ne päätökset on hyvä löytyä jostain dokumentista myöhemmin. Se dokumentti voi olla esim. työpistekokouksen pöytäkirja, jossa kerrotaan, että palvelupisteessä toimitaan jatkossa näin. Tai sitten pitäisi ryhtyä pitämään jotain ihan tiedotuskirjettä tms...
Oma ajatusvirtani aiheesta.